14.3.2007

Tausta

Ulosottomies ulosmittasi ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla B:n veloista 2.11.2001 B:n aviopuolison A:n nimissä olevat Asunto Oy L:n erään huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet sekä X Oy:n osakekannan. Lisäksi ulosottomies ulosmittasi 22.1.2002 A:n pankkitilillä olleet rahavarat 20 014,40 euroa, jotka olivat kertyneet A:n nimissä olleen henkilöauton myynnistä.

A valitti ulosmittauksesta käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus katsoi 6.3.2003 antamassaan päätöksessä A:n osoittaneen todennäköisiä perusteita sen tueksi, että hän omistaa ulosmitatut omaisuuserät. Kun ulosottoasia oli tämän johdosta tullut epäselväksi, käräjäoikeus antoi A:lle osoituksen täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseen.

A:n kanne Espoon käräjäoikeudessa

A vaati velkojapankkia ja B:tä vastaan vireille panemassaan täytäntöönpanoriitakanteessa vahvistettavaksi, että hän omistaa edellä mainitut B:n veloista ulosmitatut omaisuuserät. Ulosmittaukset loukkasivat A:n tekemiin todellisiin kauppoihin perustuvaa omistusoikeutta.

Asunto Oy L:n osakkeet

A oli ostanut Asunto Oy M:n osakkeet yhdessä B:n kanssa 28.4.1987. Kauppahinta oli rahoitettu A:n isän pankista järjestämällä pankkilainalla. Mainitut asunto-osakkeet oli myyty 21.12.1988. A oli yhdessä B:n kanssa ostanut Asunto Oy R:n osakkeet 28.12.1988. Osakkeiden kauppahinta oli rahoitettu edellisen asunnon myynnistä saadulla kauppahinnalla ja lisälainalla.

B oli 18.2.1991 myynyt omistamansa puoliosuuden Asunto Oy R:n osakkeista A:lle. Kauppahinta oli maksettu siten, että A oli ottanut yksin vastatakseen puolisoiden yhteisesti asunnon hankintaa varten ottamasta lainasta. Lisäksi A oli maksanut B:lle käteisenä 34 000 markkaa. A:n isä oli ollut alusta lähtien asuntolainan takaajana.

A oli myynyt Asunto Oy R:n osakkeet 16.11.1993. Asunto-osakkeiden myynnistä saatu hinta, 585 000 markkaa, oli ollut alhaisempi kuin niiden hankintahinta.

A oli yhdessä X Oy:n kanssa ostanut 24.11.1993 Asunto Oy O:n osakkeet 950 000 markan kauppahinnasta. A:n rahoitusosuus oli ollut 585 000 markkaa ja X Oy:n osuus 365 000 markkaa. Nämä osakkeet oli 25.11.1996 myyty 1 120 000 markan kauppahinnasta. A:n osuus Asunto Oy O:n osakkeiden myyntihinnasta oli ollut 694 400 markkaa.

A oli tämän jälkeen ostanut nykyiset Asunto Oy L:n osakkeet, joiden kauppahinta oli saadun hinnanalennuksen vuoksi ollut 1 974 500 markkaa. Asunto Oy O:n osakkeiden myynnistä saatu kauppahinta oli kokonaisuudessaan käytetty uuden asunnon ostamiseen. Loppukauppahinnan maksamista varten A oli ottanut pankista uuden 500 000 markan määräisen luoton sekä X Oy:ltä 300 000 markan määräisen luoton. Tämän lisäksi perhetuttava oli lainannut A:lle 200 000 markkaa.

X Oy:n osakkeet

X Oy oli perustettu 24.3.1993 erään saksalaisen yhtiön tytäryhtiöksi. Saksalainen emoyhtiö oli myynyt Euroopassa Suomesta ostettuja käytettyjä linja-autoja. X Oy oli perustettu emoyhtiön etua silmällä pitäen liikevaihtoverojen palautusten saamiseksi Suomesta vietävistä linja-autoista.

A:n isä oli toiminut X Oy:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä yhtiön perustamisesta lukien. Yhtiön toimitusjohtajana hän oli toiminut 4.8.1993 lukien. Toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa varsinainen jäsen hän oli edelleen. Kun X Oy oli 1.6.1994 lainmuutoksen vuoksi käynyt saksalaiselle emoyhtiölle tarpeettomaksi, A:n isä oli tarjoutunut ostamaan yhtiön itselleen jäätyään tuohon aikaan eläkkeelle erään suuren yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä. Kauppa oli alkuvuonna 1995 tehty 15 000 markan hinnasta.

A:n isä oli ryhtynyt kehittämään yhtiön liiketoimintaa ja kerryttämään yhtiölle voittovaroja. X Oy oli harjoittanut käytettyjen linja-autojen ja tuulilasien kauppaa eri maihin. Tuulilasien ulkomaankauppa, jossa A:n isällä oli ollut erityinen panos, oli tuottanut yhtiön tuloksen. A:n isä oli laskuttanut yhtiön hyväksi tekemästään työstä konsulttipalkkioita omistamansa yhtiön kautta.

A:n isä oli vuonna 1997 myynyt X Oy:n osakkeet A:lle 15 000 markan kauppahinnasta. Alihintaisella kaupalla A:n isä oli halunnut taloudellisesti tukea tytärtään ja kolmea lapsenlastaan. X Oy oli lisäksi maksanut A:lle vuokratuloja ja osinkoa.

B ei ollut koskaan omistanut yhtiön osakkeita eikä hän ollut kuulunut yhtiön toimielimiin.

Pankkitilillä olleet rahavarat

Ulosmitatut A:n pankkitilillä olleet rahavarat olivat peräisin henkilöauton myynnistä. A:n käytössä oli 1980-luvun lopulla ollut kaksi hänen isänsä omistamaa autoa, joista jälkimmäinen oli siirretty nimellisellä kauppahinnalla A:n nimiin vuonna 1991. A oli vaihtanut auton vuonna 1995 uuteen henkilöautoon maksaen välirahaa. Seuraavan auton A oli ostanut vuonna 1997 ja tämän jälkeen hän oli hankkinut uudet autot vuosina 1999 ja 2000. Vuonna 1999 ja 2000 hankitut autot oli maksettu osamaksulla niin, että välirahana oli käytetty vanhaa autoa.

A oli maksanut valtaosan osamaksueristä. B oli maksanut osan. Tällä toiminnallaan B oli osallistunut kolmilapsisen perheen elatukseen.

A:n ja B:n perheen taloudellinen tilanne

A oli omilla tuloillaan sekä pääoma- ja osinkotuloillaan pystynyt huolehtimaan taloudellisista velvoitteistaan. Lisäksi hänen isänsä oli jatkuvasti sen jälkeenkin, kun hän oli muuttanut aikuisiällä kotoa pois, erilaisin toimin avustanut häntä taloudellisesti.

B oli jo opiskeluaikanaan 1980-luvulla työskennellyt isänsä yhtiöissä. B oli antanut takaussitoumuksia yhtiöiden lainoista. Yleisen taloudellisen laman aikana yhtiöt oli 1990-luvun alussa asetettu konkurssiin, minkä vuoksi B:n vastattaviksi olivat jääneet suuret takausvastuut. B oli ollut työttömänä vuosina 1991 - 1993. B:n isä oli perustanut Saksaan yhtiön, ja B oli muuttanut Saksaan vuonna 1993. Puolassa B oli työskennellyt vuosina 1995 - 2000 ja Suomeen hän oli palannut vuoden 2001 lopussa.

Pankin vastaus

Pankki vaati kanteen hylkäämistä.

Kysymys ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltamisesta

Ulosmittaus ei loukannut A:n todellista oikeutta. B oli ollut ylivelkainen vuodesta 1991 lähtien. A oli ollut tietoinen B:n velkavastuista ja niiden perinnästä.

B ja hänen isänsä, joka oli ollut vastuussa samoista veloista, olivat vuonna 1992 hankkineet hallintaansa kanteessa mainitun saksalaisen yhtiön. Saksalaisyhtiön toimitusjohtajana oli ensin toiminut B:n isä kuolemaansa saakka ja sen jälkeen B vuodesta 1995. Muodollisesti yhtiön oli omistanut Gibraltarille rekisteröity veroparatiisiyhtiö, jonka hallinnoimisesta B kuitenkin oli 11.3.1998 maksanut hallinnointiyhtiölle 4 201,41 markkaa.

Saksalainen yhtiö hankki vuonna 1993 Suomesta tytäryhtiökseen X Oy:n. Yhtiön hankkimisella veroetujen saamiseksi ei ollut merkitystä täytäntöönpanoriidan ratkaisemisen kannalta. B ja B:n isä olivat olleet X Oy:n todelliset toimijat. B:n ja tämän isän osuutta peitelläkseen A:n isä oli muodollisesti ollut vuodesta 1993 lähtien X Oy:n toimitusjohtaja. A:n isä ei kuitenkaan ollut osallistunut yhtiön toimintaan. B:llä oli ollut X Oy:n pankkitilien käyttöoikeus, vaikka hänellä ei ollut virallisesti ollut mitään asemaa yhtiössä.

X Oy:n merkittävin liikekumppani oli ollut eräs puolalainen Puolassa toiminut yhtiö, jota B oli myös hallinnut veroparatiisiyhtiön kautta ja josta hän oli saanut suuren määrän hallituksen jäsenen palkkioita ja muuta liiketuloa. Tämän yhtiön hallituksen jäsenenä B oli ollut vuosina 1995 - 2000. Tästä toiminnasta kertyneitä tuloja oli osittain tuloutettu A:lle ja B:lle X Oy:n kautta. B:n hallitsemat yhtiöt olivat muodostaneet samalla liiketoiminta-alalla toimivan kokonaisuuden, ja todellisuudessa B oli käyttänyt kaiken työaikansa kyseiseen liiketoimintaan. X Oy:n liikevaihto oli vuonna 1999 ollut 1 127 000 markkaa ja vuonna 2000 yhteensä 3 209 000 markkaa.

B:n isä oli 30.4.1993 sopinut X Oy:n puolesta varasto- ja toimistotilan vuokraamisesta eräältä kuolinpesältä. Näissä tiloissa B oli viikoittain yksin hoitanut X Oy:n liiketoimintaa vuoden 1999 alkupuolelle saakka. X Oy oli kuitenkin ainakin vuoden 1997 alkupuolelta lukien maksanut vuokraa A:lle siitä, että yhtiön toimisto olisi sijainnut A:n ja B:n kotona, vaikka yhtiö oli käyttänyt kuolinpesältä vuokraamaansa toimistotilaa vuoden 1999 alkuun saakka. Todellista perustetta vuokran maksamiselle A:lle ei siten ollut ollut.

B ei ollut nostanut X Oy:stä palkkaa, vaikka hän oli yksin vastannut yhtiön toiminnasta. Tämä osoitti osaltaan, että B:lle kertyneet tulot olivat syntyneet nimenomaan tästä B:n harjoittamasta liiketoiminnasta.

Sen jälkeen kun puolisot vuonna 1991 olivat todenneet, ettei B kyennyt hoitamaan velkojaan, B oli puolisoiden yhteisestä sopimuksesta siirtänyt vastikkeetta varansa ja ansiotoiminnasta kertyneet tulonsa A:lle joko suoraan käteissiirtoina tai X Oy:n kautta.

Ensimmäiseksi aviopuolisot olivat vuonna 1991 tehneet keskinäisen kaupan, jossa B:n puoliosuus Asunto Oy R:n osakkeista oli siirretty A:lle sitä vastaan, että A oli ottanut vastatakseen heidän yhteisestä asuntolainastaan, josta A oli jo entuudestaan ollut vastuussa. Tämän lisäksi B oli sitoutunut asuntolainasta pankille takausvastuuseen, joten B oli siirtänyt omistamansa asunto-osakkeiden puoliosuuden vastikkeetta A:lle.

Puolisoiden nykyisen asunnon hankkimiseen käytetyt varat eivät olleet voineet kertyä muualta kuin B:n edellä selostetusta liiketoiminnasta. B:n veroparatiisiyhtiön kautta hallitsema saksalaisyhtiö oli vuonna 1995 myynyt X Oy:n osakkeet A:n isälle. A:n isä oli myynyt osakkeet edelleen samalla hinnalla A:lle 11.3.1997. Kaupantekohetkellä X Oy oli omistanut 38 prosenttia Asunto Oy O:n osakkeista, joiden kauppahinnasta yhtiön osuus oli ollut 425 600 markkaa. Lisäksi yhtiöllä oli ollut saatavia yli miljoona markkaa. Omistusjärjestelykin osoitti, että alivastikkeellisilla kaupoilla ei ollut ollut muuta tarkoitusta kuin B:n liiketoiminnasta kertyneiden varojen siirtäminen perheen talouteen siten, ettei niitä voitu ulosmitata hänen veloistaan. X Oy:n avulla tapahtunut varojen siirto B:ltä A:lle ei muuttanut luonnettaan pelkästään sillä perusteella, että A:n isää oli käytetty välikätenä.

A:n ja B:n tavoitetta pitää B:n liiketoiminnasta kertyneet tulot ulosoton ulottumattomissa osoitti myös se, että perheen käytössä olleet kaksi autoa olivat olleet A:n nimissä, vaikka B oli käyttänyt toista autoa ja rahoittanut sen.

A:n omat tulot eivät olleet voineet riittää sekä asuntokauppojen että autojen rahoittamiseen.

Takaisinsaantiväite

Toissijaisesti pankki esitti jutussa takaisinsaantiväitteen ja katsoi, ettei A:n omistusoikeus ulosmitattuun omaisuuteen estänyt täytäntöönpanon loppuun saattamista, koska A:n oikeus perustui oikeustoimiin, jotka olivat peräytettävissä takaisinsaantilain nojalla. B oli suoraan tai X Oy:n kautta siirtänyt varoja A:lle. Tähän kokonaisjärjestelyyn kuului X Oy:n osakkeiden omistusoikeuden siirto, X Oy:n tekemät perusteettomat suoritukset mukaan lukien vuokrat ja osingot, sekä B:n tekemät rahavarojen siirrot vaimolleen.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain, jäljempänä takaisinsaantilaki, 5 §:n mukaan tehtyjä oikeustoimia arvioitiin kokonaisjärjestelynä. Tämän vuoksi esimerkiksi A:n isän käyttäminen yhtiön omistuksen siirron välikätenä ei estänyt säännöksen soveltamista.

Yleinen takaisinsaantiperuste edellytti ensinnäkin oikeustoimen vahingollisuutta, mikä esillä olevassa tapauksessa toteutui: oikeustoimilla oli yksin taikka yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa siirretty omaisuutta B:n velkojien ulottuvilta A:lle. Toiseksi oikeustoimet olivat olleet sopimattomia, koska ne oli selkeästi tehty pelkästään ulosmittauksen estämiseksi. Puolisot olivat jatkaneet avioliittoaan normaalisti, mutta kaikki varat oli hankittu A:n nimiin, vaikka hänellä ei ollut ollut varoja taikka tuloja hankintojen rahoittamiseen. Ajallisesti koko järjestely oli alkanut vuonna 1991, jolloin ensimmäinen velkomustuomio oli annettu B:tä vastaan. Siitä lähtien B oli ollut ylivelkainen ja hänet oli todettu useissa ulosottotoimituksissa varattomaksi, vaikka hän oli harjoittanut tuottavaa liiketoimintaa koko 1990-luvun ajan. Kyse oli ollut läheisten välisistä oikeustoimista, joten A:n oletettiin olleen tietoinen miehensä taloudellisesta tilanteesta ja oikeustoimien sopimattomuudesta. Kun edunsaajana oli velallisen puoliso, takaisinsaantiaikaa ei ollut rajoitettu.

Takaisinsaantilain 6 §:n nojalla peräytyivät lahjoitukset ja muut alivastikkeelliset oikeustoimet. Vastikkeettomat varojen siirrot A:lle eivät käytännössä olleet voineet tulla muulta kuin hänen mieheltään. Koska takaisinsaantilain 8 §:n nojalla läheisten kanssa tehdyt epäsuhteiset oikeustoimet oletettiin lahjoiksi, jollei muuta saatettu todennäköiseksi, oikeustoimet peräytyivät myös objektiivisella perusteella.

B:n vastaus

B myönsi kanteen.

Käräjäoikeuden tuomio 29.10.2004

Käräjäoikeus lausui, että asiassa oli ratkaisevaa, oliko A omilla varoillaan kyennyt hankkimaan omaisuuden, joka oli ulosmitattu B:n omaisuutena, vai oliko omaisuus hankittu B:n suoraan tai välillisesti A:lle siirtämillä varoilla. A oli osoittanut, että hän oli omilla vuosina 1996 - 2000 ansaitsemillaan yhteensä 451 096 markan määräisillä nettotuloillaan sekä pankilta ja X Oy:ltä saamillaan lainoilla osallistunut nimissään olevien asunto-osakkeiden, X Oy:n osakkeiden ja auton myynnin jälkeen tilille talletettujen varojen hankkimiseen. Käräjäoikeus piti myös uskottavana, että hyvä perhetuttava oli todistajana antamansa kertomuksen mukaisesti voinut lainata A:lle 200 000 markkaa.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että A omisti ulosmitatusta omaisuudesta vain yhden viidesosan. Käräjäoikeus päätyi tähän arvioon sillä perusteella, että B oli ilmoittanut olevansa vailla varoja ja tuloja ja että hän oli ollut ylivelkainen ainakin vuodesta 1991 lähtien. A ja B olivat takaisinsaantilaissa tarkoitettuja läheisiä, ja A oli ollut tietoinen B:n ylivelkaisuudesta.

Asiassa oli riidatonta, että B:lle oli maksettu korvauksena puolalaisen yhtiön hallituksen jäsenenä toimimisesta ajalta 1996 - 2000 nettosummina yhteensä 740 006 markkaa. B:llä oli kertomansa mukaan ollut käyttöoikeus X Oy:n tileihin käytännön asioiden hoitamista varten, kun hän ulkomailla ollessaan oli käynyt Suomessa. Suomeen palaamisen jälkeen B:llä oli ollut aikaa pyörittää yhtiön toimintaa. B ei ollut nostanut palkkaa työstään.

A:n tileille oli suoritettu käteispanoja vuosina 1997 - 2001 yhteensä yli 700 000 markkaa. B oli vastaavana aikana tallettanut omalle tililleen yhteensä 464 273 markkaa. Asiassa oli riidatonta, että B:n tililtä oli maksettu yhteensä 36 740 markkaa A:n nimissä olevan auton osamaksuvelan lyhennyksiä.

Käräjäoikeus arvioi, että suurin osa A:n pankkitilille talletetuista edellä mainituista selvittämättömiksi jääneistä käteispanoista oli B:ltä saatuja varoja. B ei ollut voinut kohdistaa suorittamiaan maksuja lasten elatusmaksuihin, joita hän oli kertonut maksaneensa 72 000 markkaa vuodessa, eikä perheen muihin kustannuksiin, kuten kertomiinsa vuosittain maksettuihin 42 000 markan määräisiin asumiskustannuksiin. Maksujen oli katsottava myös tältä osin olevan B:n varojen siirtämistä A:lle.

A:n X Oy:ltä vuosina 1997 - 2001 saamia yhteensä 150 000 markan määräisiä vuokratuloja sekä yhteensä 250 000 markan määräisiä osinkotuloja oli pidettävä osana järjestelyä, jolla B:n työpanosta yhtiössä oli siirretty A:n omaisuudeksi.

Ulosmittaus oli neljän viidesosan osalta perusteltu eikä se loukannut A:n todellista oikeutta. A:n nimissä oleva omaisuus oli edellä mainituilla perusteilla neljän viidesosan osalta peräytettävissä takaisinsaantilain 5 §:n ja 6 §:n nojalla.

Näillä perusteilla käräjäoikeus vahvisti, että A omisti yhden viidesosan Asunto Oy L:n osakkeista, X Oy:n osakkeista sekä pankkitilillä olleista 20 014,40 euron määrästä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Martin Smeds.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.12.2005

A:n valitus ja pankin vastaus

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänen vahvistetaan yksin omistavan ulosmitatut omaisuuserät tai että hänen omistusosuuttaan korotetaan huomattavasti niin, että B:n osuus vahvistetaan niin suureksi kuin hänen katsotaan rahoittaneen omaisuuden hankintaa. A katsoi, että kysymyksessä oli asiallisesti takaisinsaantikanne ja että kunkin omaisuuskohteen hankinnan rahoitusta oli tarkasteltava erikseen.
Pankki katsoi, että kysymys oli ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin mukaisesta keinotekoisesta järjestelystä. Sen varalta, ettei järjestelyä pidetä mainitussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin keinotekoisena, pankki toisti esittämänsä takaisinsaantiväitteen.

Hovioikeuden ratkaisu

Asunto Oy L:n osakkeet

Kysymys ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltamisesta

A:n antaman selvityksen mukaan hän oli tehnyt käräjäoikeuden tuomiossa selostetut asuntoja koskevat kaupat.

A oli ilmoittanut rahoittaneensa Asunto Oy L:n osakkeiden hankinnan edellisestä asunnosta saadulla kauppahinnalla, uudella 495 000 markan pankkilainalla, X Oy:stä ottamallaan 300 000 markan lainalla ja perhetuttavalta lainaamallaan 200 000 markalla. A:n ilmoituksen mukaan hänen lainojensa yhteismäärä oli mainittujen asunto-osakkeiden ostamisen jälkeen ollut noin 1 485 000 markkaa. A:n isä oli ollut A:n pankkilainojen takaaja.

Kirjallisena todisteena esitetystä velkakirjasta ilmeni, että A oli 19.4.1991 ottanut yksin vastatakseen jäljellä olevasta asuntolainasta, jonka suuruus oli tuolloin ollut 638 983,75 markkaa. B oli samana päivänä antanut omavelkaisen takauksen velan maksamisesta.

A oli vuonna 1991 ostanut B:n osuuden Asunto Oy R:n osakkeista ja ottanut yksin vastatakseen asuntolainasta. Siitä huolimatta, että A oli vastannut jo aikaisemmin B:n kanssa velasta ja että B oli sitoutunut vuonna 1991 velasta omavelkaiseen takaukseen, velkavastuun siirtäminen merkitsi sitä, että omaisuuden tultua realisoiduksi A jäi edelleen henkilökohtaiseen vastuuseen niistä tuolloin mahdollisesti maksamatta olevista veloista, joita osakkeiden arvo ei kattanut. Velan vastattavaksi ottaminen ei ollut ollut kaupan teon aikaan sillä tavoin näennäistä, että olisi ollut ilmeistä, ettei A joudu henkilökohtaiseen vastuuseen velan takaisinmaksusta.

A:n nimissä olevaa asuntoa oli käytetty A:n ja B:n perheen asuntona. B oli Suomessa käydessään asunut siinä perheensä luona. Yksinomaan nämä seikat eivät merkinneet sitä, että omaisuus olisi kaupan jälkeen ollut B:n tosiasiallisessa vallinnassa tai että hän olisi muutoin käyttänyt omaisuuden omistusoikeuteen liittyvää omistajan määräysvaltaa sillä tavalla kuin ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla oli edellytettävä, jotta omistajana olevan sivullisen oikeusasema olisi voitu katsoa pelkästään näennäiseksi.

Pankki oli katsonut A:n omistusoikeuden perustuneen keinotekoiseen järjestelyyn myös sen vuoksi, että B oli maksanut A:n edellä mainittua velkaa ja ettei A:lla olisi ollut varoja itse maksaa velkaa. Pelkästään toisen puolison velan maksaminen tai omaisuuden hankkiminen toisen puolison nimiin toisen puolison varoilla ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että kysymyksessä olisi ollut ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely (KKO 2005:97). Sanotuilla seikoilla oli sen sijaan merkitystä arvioitaessa takaisinsaantisäännösten soveltumista.

A oli ostanut Asunto Oy O:n osakkeet yhdessä X Oy:n kanssa yhtiön rahoitusosuuden ollessa 38 prosenttia. Asunto Oy L:n osakkeet A oli ostanut yksin, mutta hän oli lainannut X Oy:ltä 300 000 markkaa. Edellä mainituilla perusteilla ei ollut merkitystä, vaikka yhtiön tuloksen olisikin katsottu muodostuneen B:n työpanoksesta. Ulosmittaus oli loukannut A:n todellista oikeutta.

Pankin takaisinsaantiväite

A:lla oli ollut seuraavat tulot: Vuonna 1996 ansiotulo 63 865 markkaa, vuonna 1997 ansiotulo 33 637 markkaa ja pääomatulo 12 862 markkaa, vuonna 1998 ansiotulo 70 639 markkaa ja pääomatulo 19 296 markkaa, vuonna 1999 ansiotulo 126 290 markkaa ja pääomatulo 20 544 markkaa sekä vuonna 2000 ansiotulo 296 526 markkaa ja pääomatulo 71 407 markkaa. A oli saanut osinkotuloja X Oy:stä vuonna 2000 yhteensä 150 000 markkaa ja vuonna 2001 yhteensä 100 000 markkaa. Pääomatulot olivat perustuneet X Oy:n maksamiin vuokriin, jotka olivat olleet 2 500 markkaa kuukaudessa. Lisäksi A oli saanut päivärahoja ja lapsilisiä.

A:n pankkitileille oli suoritettu käteispanoja vuosina 1997 - 2001 käräjäoikeuden tuomiossa mainitut yli 700 000 markkaa. B oli kertonut, että hän oli antanut rahaa lasten elatusta varten 6 000 markkaa kuukaudessa, minkä lisäksi hän oli antanut rahaa sähkölaskuun, vesilaskuun ja omia menojaan varten, jotka A oli Suomessa maksanut. A oli maksanut pankille asuntolainaa takaisin noin 10 000 markkaa kuukaudessa, minkä lisäksi hän oli ulosottomiehen lausunnon mukaan lyhentänyt lainaa ja maksanut korkoa X Oy:lle vuonna 1997 yhteensä 8 950 markkaa, vuonna 1998 yhteensä 27 214 markkaa, vuonna 1999 yhteensä 35 332,40 markkaa, vuonna 2000 yhteensä 34 368,34 markkaa ja vuonna 2001 yhteensä 14 895 markkaa.

Todistajana kuultu perhetuttava oli kertonut, että hän oli vuonna 1997 lainannut A:lle 200 000 markkaa ja että velkakirjaa ei ollut tehty eikä lainaa ollut maksettu takaisin.

A:n ja A:n isän todistajankertomuksista kävi ilmi, ettei A ollut ollut perillä X Oy:n toiminnasta. Asiassa kuultu todistaja oli kertonut, että B oli ollut usein yhtiön eräältä kuolinpesältä vuokratulla toimistolla, ja asiassa kuullun ulosmittauksen toimittaneen kihlakunnanvoudin mukaan A:n sivullisen kuulemisessa oli ilmennyt, että B oli ollut X Oy:n todellinen toimija. B oli kertonut, että hänellä oli ollut käyttöoikeus yhtiön tileihin. X Oy:n tulos ja A:lle maksetut osingot olivat siten perustuneet B:n liiketoimintaan. Myös A:n isän hovioikeudessa antamasta kertomuksesta oli ollut pääteltävissä, että hän ei ollut todellisuudessa johtanut yhtiön toimintaa.

Huomioon ottaen todistajan kertomus siitä, että X Oy oli sen kanssa tehdyn vuokrasopimuksen perusteella maksanut toimistotilasta vuokraa vuoden 1998 loppuun saakka vuokranantajana olleelle kuolinpesälle, ja kihlakunnanvoudin kertomus siitä, että A:n ja B:n asunnosta ei ollut löytynyt kuin muutama mappi vaatehuoneesta, yhtiön A:lle maksamat vuokrat olivat olleet perusteettomia ja niiden maksaminen oli perustunut B:n liiketoimintaan.

A oli kertonut, että hänen isänsä oli auttanut perhettä taloudellisesti, mutta avun määrää A sen sijaan ei ollut osannut kertoa. A:n isän osuus A:n ja B:n perheen elinkustannusten maksamisessa tai A:n omaisuuden hankkimisessa oli jäänyt yksilöimättä ja näyttämättä.

A:n oli olosuhteet huomioon ottaen täytynyt tietää B:n ylivelkaisuudesta. Siirtämällä A:lle B:n tuloja huomattavina, tarkemmin selvittämättä jääneinä käteispanoina sekä X Oy:stä osinkoja ja vuokria oli sopimattomasti luovutettu varoja pois B:n velkojien ulottuvilta ja aiheutettu siten velkojille vahinkoa.

Huomioon ottaen A:n tulot ja se, että hän oli omistanut osuuden Asunto Oy R:n osakkeista ennenkuin B oli todettu ylivelkaiseksi, sekä A:n perhetuttavalta saama laina Asunto Oy L:n osakkeiden hankkiminen A:lle ei ollut esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle A:lle kuuluvaa yhtä viidesosaa lukuunottamatta.

X Oy:n osakkeet

Kysymys ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltamisesta

A:n isä oli vuonna 1995 ostanut X Oy:n osakkeet 15 000 markalla ja myynyt ne 11.3.1997 A:lle 15 000 markalla.

A oli tunnustanut, että hän oli ostanut osakkeet isältään alihintaisella kaupalla. Edellä selostetun mukaisesti ei ollut merkitystä, vaikka yhtiön tuloksen olisikin katsottu muodostuneen B:n työpanoksesta. Kauppa ei ollut ollut sellainen keinotekoinen järjestely, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettiin. Ulosmittaus oli loukannut A:n todellista oikeutta.

Takaisinsaantiväite

Takaisinsaantivaatimusta arvioitaessa oli otettava huomioon edellä A:n ja B:n keskinäisistä taloudellisista olosuhteista hovioikeuden ratkaisun perusteluissa Asunto Oy L:n osakkeiden kohdalla lausuttu. X Oy:n arvo oli perustunut siinä tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneen B:n työpanokseen. Yhtiö oli ollut huomattavasti arvokkaampi kuin A:n siitä isälleen maksama 15 000 markan kauppahinta huomioon ottaen A:n yhtiöltä saamat osinkotulot ja se, että A oli ennen kauppaa lainannut asunnon ostoa varten yhtiöstä 300 000 markkaa. A:n isä oli takaisinsaantilaissa tarkoitettu läheinen. Yhtiön osakkeiden kauppa oli näin ollen peräytettävissä ulosottolain 3 luvun 84 §:n perusteella.

B:n liiketoiminnan tulosta oli sopimattomasti siirretty pois velkojien ulottuvilta ja aiheutettu velkojille vahinkoa.

Yhtiön osakkeiden kauppa ei sen vuoksi ollut esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle A:lle kuuluvaa yhtä viidesosaa lukuunottamatta.

Autot ja tilillä olevat rahavarat

Kysymys ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltamisesta

A:n isä ja A olivat kertoneet, että ensimmäinen A:n käytössä ollut auto oli ollut A:n isän nimissä ja toisen auton A:n isä oli luovuttanut A:lle niin, että auto oli laitettu A:n nimiin. A oli kertonut, että hän oli ostanut myöhemmät autot osamaksulla, jolloin edellinen auto oli annettu käsirahana.
B oli riidattomasti maksanut autojen osamaksueriä. Vaikka autot katsottaisiin hankituksi pelkästään B:n varoilla, se ei sinänsä merkinnyt, että A:n omistusoikeus viimeisimmän auton myynnistä saatuihin rahoihin olisi perustunut sellaiseen keinotekoiseen järjestelyyn, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettiin. Ulosmittaus oli loukannut A:n todellista oikeutta.

Takaisinsaantiväite

B oli riidattomasti maksanut viimeisimmän auton osamaksueriä 36 740 markkaa. Huomioon ottaen A:n ilmoitus siitä, että auton ylläpitoon oli kulunut rahaa 2 000 markkaa kuukaudessa ja että A:n tulot olivat olleet edellä kerrotut, auto oli selvitetty hankitun pääosin B:n varoilla niin, että sen myynnistä saadut rahat A:lle kuuluvaa yhtä viidesosaa lukuunottamatta olivat peräytettävissä.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se pankin takaisinsaantiväitteen perusteella vahvisti, että Asunto Oy L:n osakkeiden ja X Oy:n osakkeiden ostaminen A:lle sekä A:n nimiin hankitun auton myynnistä saatujen varojen siirtäminen A:n tilille eivät olleet esteenä B:n velkojien saatavien ulosmittaukselle, koska sanottu omaisuus oli peräytettävissä takaisinsaantilain 5 ja 6 §:n nojalla.

A:lla oli kuitenkin käräjäoikeuden vahvistama omistusoikeus yhteen viidesosaan mainituista osakkeista ja pankkitilillä olevista varoista.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Pertti Lattunen ja Esa Hakala. Esittelijä Arja Mäki.

Perustelut

Kysymys ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltamisesta

1. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n saattaneen todennäköiseksi, että Asunto Oy L:n osakkeiden, X Oy:n osakekannan ja hänen pankkitilillään olleiden rahavarojen ulosmittaus B:n veloista on loukannut hänen todellista oikeuttaan.

Takaisinsaantiväitteestä

2. Asiassa on tämän jälkeen, kuten hovioikeuskin on todennut, kysymys takaisinsaantisäännösten soveltamisesta pankin esittämän takaisinsaantiväitteen johdosta.

3. Ulosottolain 3 luvun 84 §:n mukaan ulosottoa hakeneen velkojan oikeutta loukkaava oikeustoimi tai siihen vaikutukseltaan rinnastettava menettely, järjestely tai muu toimenpide voidaan hakijan kanteen johdosta tuomioistuimen päätöksellä peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (758/1991) säädetyillä perusteilla. Mainitun luvun 85 §:n 1 momentin mukaan ulosoton hakija voi vaatia oikeustoimen peräyttämistä myös takaisinsaantiperustetta koskevalla väitteellä täytäntöönpanoriidassa, jossa sivullinen vaatii oikeutta ulosmitattuun kohteeseen.

4. Tässä tapauksessa on B:n veloista ulosmitattu määrätyt omaisuuserät. A on täytäntöönpanoriitakanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että ulosmitattu omaisuus kuuluu hänelle. Pankki on puolestaan vaatinut kanteen hylkäämistä ja vaatimuksensa tueksi esittänyt takaisinsaantiväitteen. Pankin väitteen perusteella tässä asiassa on ja voikin olla kysymys vain siitä, rasittaako ulosmitattua, A:n nimissä olevaa omaisuutta jokin sellainen peruste, jonka nojalla tuo omaisuus on lain mukaan takaisinsaannilla peräytettävissä ulosmittaukseen pankin B:ltä olevien saatavien suorittamiseksi. Sitä vastoin takaisinsaantiväitteen perusteella ei voida tutkia sellaisia muita toimia tai järjestelyjä, jotka mahdollisesti koskevat muuta kuin täytäntöönpanoriitakanteessa riitautetun ulosmittauksen kohteena ollutta omaisuutta.

Asunto Oy L:n osakkeet

5. Asiassa on riidatonta, että A ja B ovat omistaneet vuonna 1988 ostamansa Asunto Oy R:n osakkeet puoliksi. Asiassa on edelleen riidatonta, että A on 18.2.1991 ostanut B:ltä tämän omistaman puoliosuuden sanotuista Asunto Oy R:n osakkeista. Kauppahinta on maksettu siten, että A on ottanut yksin vastatakseen puolisoiden yhteisestä, jäljellä olevasta asuntolainasta ja lisäksi hän on maksanut B:lle käteisenä 34 000 markkaa. Tämän jälkeen A on ostanut muun muassa Asunto Oy R:n osakkeiden myynnistä saamillaan varoilla uuden asunnon ja viimeisimmäksi nyt kyseessä olevat Asunto Oy L:n osakkeet.

6. Pankki on takaisinsaantiväitteensä tueksi vedonnut ensiksikin siihen, että B on vuonna 1991 vastikkeetta siirtänyt puolisoiden tuolloin omistamien Asunto Oy R:n osakkeiden puoliosuuden A:lle. Siihen nähden, että A on edellä kerrotulla tavalla ottanut vastatakseen asuntolainasta ja lisäksi maksanut osan kauppahinnasta käteisellä, tuo saanto ei ole ollut pankin väittämällä tavalla vastikkeeton. Myöskään se, että B on antanut jäljellä olevan asuntolainan maksamiseksi omavelkaisen takaussitoumuksen, ei pankin väittämällä tavalla sinänsä merkitse A:n saannon vastikkeettomuutta, koska takaajan takautumisoikeus huomioon ottaen A on viime kädessä yksin vastuussa koko asuntolainasta. Pankin Asunto Oy R:n osakkeiden osalta esittämä selvitys ei riitä osoittamaan, että ulosmitatut Asunto Oy L:n osakkeet olisivat tulleet A:lle sellaisen oikeustoimen tai muun järjestelyn perusteella, että nuo osakkeet olisivat takaisinsaannin perusteella ulosmitattavissa B:n veloista.

7. Muutoin pankki on ulosmitattuihin asunto-osakkeisiin kohdistuvan takaisinsaantiväitteensä tueksi Korkeimmassa oikeudessakin vedonnut vain siihen, että B on eri tavoin, muun muassa perusteettomina ylisuurina elatusmaksuina ja erityisesti X Oy:n kautta, pääasiassa hänen työhönsä perustuvana osinkona mutta myös perusteettomina vuokrina siirtänyt rahavarojaan sopimattomasti pois velkojiensa ulottuvilta A:lle ja näin aiheuttanut velkojilleen vahinkoa. Pankki ei sen sijaan ole väitteensä tueksi vedonnut mihinkään sellaiseen takaisinsaantiperusteeseen, joka rasittaisi A:n Asunto Oy L:n osakkeiden saantoa. Pelkästään siitä seikasta, että A on mahdollisesti saanut B:ltä rahavaroja, joiden luovuttaminen voi loukata B:n velkojien etua, ei seuraa, että ulosmitatut Asunto Oy L:n osakkeet olisivat takaisinsaannin perusteella ulosmitattavissa B:n veloista. Asiassa ei siten ole edellytyksiä vahvistaa, että asunto-osakkeiden hankkiminen A:lle ei ole esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle.

X Oy:n osakekanta

8. Asiassa on riidatonta, että A:n isä on vuonna 1995 ostanut X Oy:n osakekannan saksalaiselta yhtiöltä, jota on kaupassa edustanut B:n isä. Asiassa on edelleen riidatonta, että A on 11.3.1997 ostanut kyseisen osakekannan isältään.

9. Pankki on takaisinsaantiväitteensä tueksi tältäkin osin myös Korkeimmassa oikeudessa vedonnut vain siihen, että kysymys on tosiasiassa ollut B:n liiketoiminnasta, jonka tulosta on siirretty A:lle siten, että varat ovat olleet B:n velkojien ulottumattomissa. Pankki ei sen sijaan ole esittänyt selvitystä siitä, että B olisi ennen X Oy:n osakekannan luovutusta A:n isälle itse tai jonkin tuolloin hallinnoimansa yhtiön kautta omistanut osakekannan. Pankki ei myöskään ole edes väittänyt, että A:n osakekannasta isälleen suorittama kauppahinta olisi maksettu B:n varoin. Asiassa ei siten ole edellytyksiä vahvistaa, että osakkeiden hankkiminen A:n nimiin ei ole esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle.

A:n pankkitilillä olleet varat

10. Asiassa on riidatonta, että pankkitilillä olleet varat ovat kertyneet A:n nimissä olleen, osittain osamaksulla hankitun henkilöauton myynnistä. Pankki on takaisinsaantiväitteensä tueksi vedonnut siihen, että auto on kokonaisuudessaan hankittu B:n varoin. Kyseessä olisi näin ollen takaisinsaantilain 6 §:n nojalla peräytyvä lahja.

11. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että A on alunperin yksin omistanut isältään lahjana saamansa henkilöauton, jonka hän on vuonna 1995 vaihtanut uuteen autoon. Tämän jälkeen A on vuonna 1997 myynyt auton ja käyttänyt autosta saamansa kauppahinnan uuden osamaksulla hankkimansa auton ostoon. Vuonna 1999 ja 2000 A on, vanhaa autoaan käsirahana käyttäen, hankkinut osamaksulla henkilöauton, joista jälkimmäisen myynnistä saatujen varojen ulosottoon peräyttämisen edellytyksistä nyt on kysymys.

12. A on tunnustanut, että B on maksanut auton osamaksueriä yhteensä 6 179,22 euroa vastaavat 36 740 markkaa. Asiassa ei sen sijaan ole, A:n vuosina 1998 - 2000 saamat tulot huomioon ottaen, esitetty selvitystä siitä, että B olisi A:n tunnustamaa määrää enemmälti rahoittanut kyseessä olevan henkilöauton hankintaa. Tämän vuoksi asiassa ei ole edellytyksiä vahvistaa, että A:n nimiin hankitun henkilöauton myynnistä saatujen rahavarojen siirtäminen A:n tilille ei ole esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle enemmälti kuin edellä mainitun 6 179,22 euron osalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

A:n nimiin hankitun henkilöauton myynnistä saatujen rahavarojen siirtäminen A:n tilille ei ole esteenä ulosmittauksen loppuunsaattamiselle 6 179,22 euron osalta.

Korkein oikeus vahvistaa, että A:n pankkitililtä ulosmitatut muut rahavarat sekä Asunto Oy L:n ja X Oy:n osakkeet kuuluvat hänelle.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen. Esittelijä Lea Nousiainen.